MyCashflow mukana maailmanennätyksessä

Ralliharrastukseni sai kesällä 2010 aivan uuden ulottuvuuden, kun osallistuimme ensimmäistä kertaa Suomen MM-ralliin. Tie tähän on ollut pitkä, mutta tunne palkintolavalla luokkavoittajan palkintoa vastaanottaessa korvaa sen kaiken.

Neste Oil Rally Finland oli tiimin tavoitteena jo vuonna 2010. Silloin kehitettiin myös uusi tukikonsepti, ”Kympillä sponsoriksi”. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi lähteä tiimin sponsoriksi maksamalla vähintään kymmenen euroa. Minimimaksulla saa nimensä autoon 1 cm korkuisilla kirjaimilla, ja jokainen 10 euroa lisää kasvattaa kirjainkokoa sentillä.

Vuonna 2010 tämä projekti toteutettiin ilman verkkokauppaa, tiimi antoi vain facebook-sivuillaan ohjeet maksuun. Uutuusarvon vuoksi saatiin kokoon maailmanennätysmäärä, eli 185 tukijaa, mutta kommentteja tuli maksamisen vaikeudesta ja toisaalta tiimin puolen hallinnointi oli varsin vaikeata.

Vuodelle 2011 projekti uusittiin MyCashflow-verkkokaupan avulla, eli tuo sponsorimaksu perustettiin omaksi tuotteekseen. Aivan edellisen vuoden ennätykseen ei päästy, mutta sekä sponsorit että tiimi selvisivät paljon helpommalla.

Tiimi on myös aloittanut 2011 myydä verkkokaupan kautta rallikyydityksiä ja mahdollisuuksia itsekin kokeilla rallicross-autoa. Kauppaan perustetut tuotetiedot ovat myös perustana kahden elämyslahjakortteja myyvän jälleenmyyjän palvelukuvauksille. Kauppa on käynyt hyvin, ja verkkokaupan raportoinnilla saadaan myös kirjanpito pysymään helposti mukana. Esimerkiksi näiden kolmen eri kanavan kautta myytynä tiimi tulee toteuttamaan tänä vuonna noin 70 rallikyyditystä.

Kaikkien eri palveluiden myyntimäärien noustessa jatkuvasti, meillä on pakko olla alusta joka sallii jatkuvan päivittämisen, tarjoaa monipuoliset raportit ja tuen myöskin palveluiden monikielisiin kuvauksiin. MyCashflow on integroitu kiinteäksi osaksi verkkosivujamme ja nyt jo harrastuksesta liiketoiminnaksi muuttuneita elämyspalveluitamme.

Ensi vuoden aikana tulemme lisäämään palveluitamme mm. autosuunnistuksen kokeiluajoon, Offroad-auton tai sähkökäyttöisen ralliauton kokeiluun sekä perheen pienimmille tarkoitettujen sähköisten ja bensakäyttöisten autojen ajomahdollisuuksiin. Lisäksi työn alla on Rallisankari –nimisen kykyjenetsintäkilpailun käynnistäminen. Tämä tarkoittaa sekä palveluidemme määrän merkittävää kasvua että asiakasmäärien vilkastumista entisestään, ja MyCashflow tulee toimimaan tärkeässä roolissa tämän toiminnan hallinnassa.

Janne Siikonen

Ajomestari
1st Time Racing