"Toivon että tulevaisuudessa Tokoi eCommerce kasvaa pohjoismaiden suurimmaksi alan erikoiskaupaksi, ja uskon että MyCashflow’n kanssa tämä tuleekin varmasti onnistumaan."
Vladimir Tokoi | Suojakalvotukku
Nosh on suomalainen vaatealan yritys, joka myy suunnittelemiaan lasten ja aikuisten vaatteita verkkokaupassa ja Nosh-vaatekutsuilla. Yhteistyö Pulse247:n kanssa käynnistyi jo vuonna 2011, jolloin Nosh alkoi myydä tuotteitaan MyCashflow’n verkkokauppa-alustalla.
– Mielestäni MyCashflow’ssa parasta on joustavuus ja se, että he ovat oikeasti kiinnostuneita meidän tarpeistamme ja meidän liiketoimintamallistamme, Noshin Laura Petris-Forsell sanoo.
Vuosien varrella Nosh-verkkokauppa on kehittynyt huomattavasti ja MyCashflow on ollut vahvasti mukana kehityksessä.
– Yrityksenä olemme kasvaneet ja siinä samassa verkkokaupankin on pitänyt pysyä samassa tahdissa mukana. MyCashflow on pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen oikein hyvin, Annemari Eerola sanoo.
Noshin tiimeistä lähes kaikki käyttävät työssään MyCashflow’ta. Eerola jakaa kiitosta esimerkiksi siitä, kuinka paljon MyCashflow’n verkkokauppapalvelusta on ollut hyötyä verkkokaupan logistiikassa.
– Varastolle siitä on ollut paljon hyötyä siitä, että me olemme ottaneet käyttöön logistiikan apuohjelman, joka optimoi tuotteiden keräilyn varaston päässä. Se nopeuttaa todella paljon varaston toimintaa, Eerola kertoo.
Petris-Forsell pitää MyCashflow’n roolia hyvin tärkeänä Noshin tähänastisessa menestystarinassa.
– MyCashflow verkkokauppa-alustana on ollut meille oikeastaan elinehto meidän kehityskaaressamme, Petris-Forsell kiittelee.